Juuri nyt moni liiketoiminnan vetäjä ja kehittäjä kaipaa erityisen paljon innostusta ja inspiraatiota, jonka voimin puskea pandemia-ajassa eteenpäin. Siksi starttaamme Salesforce Live -virtuaalitapahtumasarjan 14.4.2021, jossa ääneen pääsevät johtajat niin menestyneiden yritysten kuin urheilunkin parista.

Haastavat ajat eivät ole syy himmailla liiketoiminnan kehittämistä – päinvastoin! Olosuhteiden muuttuessa tarvitaan rohkeutta ajatella tuoreella tavalla ja ottaa käyttöön uusia työkaluja. Tässä muutama esimerkki Salesforce Liven tulevasta avausjaksosta, joka pärähtää ruuduille 14.4.2021 klo 10. 👇🏼
 

Koneen Skippari käänsi ison laivan suuntaa


Kehittyminen vaatii suurien askelten ottamista ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista, uskoo Koneen HR-päällikkö Susanne Skippari

Skippari liputtaa vahvasti jatkuvan kehityksen puolesta, olipa kyse itsestä, omasta tiimistä tai koko organisaatiosta. Mutta miten suuret askeleet sopivat suureen yritykseen, kun tavoitteena on niinkin suuri asia kuin strategian suunnan viilaaminen? 

Tämä puheenvuoro avaa Salesforce Liven ja pääsemme hyppäämään suoraan syvään päätyyn! 

 

LUE MYÖS ► Kun hissit nousivat pilveen – KONEen liiketoiminnan digitaalinen aikakausi

 

Kemiralla koulutetaan huippuosaajia ilman palaveripullaa


Kun liike-elämä pyörii yhä enemmän digitaalisessa ympäristössä, on tärkeää huolehtia siitä, että työntekijöiden digitaidot ovat kunnossa. Erityisen kovalle koetukselle ne saattavat joutua, kun tavoitteena on uuden opiskelu.

Petri Myllymäki vastaa Kemiralla huippuosaamisen kehittämisestä ja on keksinyt keinot tehdä se hyvin, täysin digitaalisesti. Tämä resepti kannattaa kirjata muistiin.

 

Voittaminen on joukkuelaji, pallossa ja bisneksessä


Mitä olisikaan bisnestapahtuma ilman urheilua! Näiden kahden lämpimiin väleihin on hyvä syy: molemmissa voitetaan yhteispelillä. Miten sitä rakennetaan johtamisella ja järjestelmillä? 

Näistä saadaan kertomaan Huuhkajien päävalmentaja Markku “Rive” Kanerva. Avausjaksossa kuullaan myös Ambientian Palloliitolle tekemästä seura-CRM -pilotista. Olisitteko arvanneet, että Palloliitto käyttää CRM-järjestelmää seurojen hallintaan?

LUE MYÖS ► Miten PostNord liittyy koripalloon?

 

Varma liputtaa customer 360 -näkymän puolesta


Jo mainittujen vieraiden lisäksi avausjaksossa lavalle astelee Varman Hanna Haikonen. Kysymme Hannalta muun muassa, mitä customer 360 tarkoittaa hänelle, ja miten se näkyy Varman liiketoiminnassa.

Kiinnostavaa on myös kuulla, miten pitkän historian yritys taipuu ketterään tekemiseen: Miten Varmalla on onnistuttu luomaan toimiva ja ketterä 360-näkymä legacysta huolimatta?

 

Ilmoittaudu Salesforce Liveen


Lupaamme Salesforce Liven tarjoavan innostusta ja inspiraatiota bisneksen kehittämiseen ja vetämiseen. Osallistuminen on maksutonta ja voit tulla mukaan juuri sieltä missä olet: kotisohvalta tai toimiston isolta näytöltä. 

Salesforce Liven avausjakson jälkeen 15.4. syvennytään peräti seitsemän jakson verran myynnin, markkinoinnin, digitalisaation, asiakaspalvelun ja analytiikan maailmoihin. Luvassa on puhujia muun muassa Metso Outotecilta, Finlaysonilta, Sanomalta, Futuricelta sekä F-Securelta. 🤩

Muistakaa, että keskusteluihin saa osallistua sekä chatissä että sosiaalisen median kanavilla käyttämällä hashtagia #salesforcelivesuomi. Chatin ja somen lisäksi vuorovaikuttaminen onnistuu myös Brellan kautta. Kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille kilahtaa linkki Brellaan sähköpostin mukana. Kyseessä on siis verkostoitumistyökalu, jota suosittelen rohkeasti kokeilemaan!


Olet lämpimästi tervetullut, lue lisää ja ilmoittaudu mukaan nyt! 👇🏼
 


LUE MYÖS:

Miten APIen avulla parannetaan asiakaskokemusta?

[Vieraskynä] Aalto-yliopiston vinkit: näin onnistut digitaalisessa muutoksessa

[Älyradio] Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

Miten menestyjät ratkovat asiakaspalvelun uusia haasteita?