Älyradiossa puhuttiin tällä kertaa syväteknologian tulevista kehityskuluista, kun vieraana oli Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara. Mukana oli myös Salesforcen maajohtaja Taira Tepponen. 

Vasara avasi ajatteluaan siitä, mitä muuta kuin teknologista kehitystä vihreä siirtymä vaatii. Hyppäsimme myös syvälle kvanttimekaniikan syövereihin ja kuulimme, mikä on Suomen kvanttiosaamisen tila maailman mittakaavassa.

 

Vihreä siirtymä ei synny pelkällä teknologialla


Syvän pään nörtiksi tunnustautuva Vasara näkee, että VTT:n tehtävä on löytää tieteen ja teknologian avulla yhteiskunnalle merkittäviä ratkaisuja, joilla on kaupallista potentiaalia. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi energiajärjestelmään, uusiin materiaaleihin, digitalisaatioon tai bioteknologiaan – mutta teknologia on lopulta vain työkalu. 

”Planeettamme rajat alkavat tulla vastaan, ja meidän on löydettävä tapoja lopettaa luonnon tuhoaminen ja ennallistaa sitä. Teknologialla on vihreässä siirtymässä iso merkitys, mutta on muutettava myös ajattelutapaa ja käyttäytymistä – ratkaisevaa on se, mitä ihmisten korvien välissä tapahtuu”, Vasara sanoo.

Vasara ennakoi, että vihreä siirtymä tulee vaatimaan valtavia investointeja. Täysin mullistavaa teknologiaa on kehitettävä kiihtyvällä vauhdilla.

”On ennustettu, että vuoteen 2030 mennessä toteutettavat päästövähennyssitoumukset voidaan saavuttaa olemassa olevalla teknologialla, mutta vuoden 2050 tavoitteisiin vaadittavista ratkaisuista puuttuu noin puolet”, Vasara kertoo.

Vasara on optimistinen siitä, että yritykset tulevat kantamaan kortensa kekoon. Myös Salesforcen arvoille ja liiketoiminnalle kestävä kehitys on tärkeää.

”Kestävyys on kiinteä osa Salesforcen liiketoimintaa, kehitämme sustainability-ratkaisujamme jatkuvasti ja tavoitteemme on nettonollapäästöt. Lisäksi käytämme paljon aikaa ja resursseja esimerkiksi merien ja metsien suojeluun”, Salesforcen maajohtaja Taira Tepponen sanoo. 

LUE MYÖS ► Miten pienentää yrityksen hiilijalanjälkeä? Esittelyssä Net Zero Cloud

 

Nyt on aika satsata kvanttiosaamiseen


Vasaran mukaan kaikkein mullistavimpia ratkaisuja kehitetään syväteknologian eli deep techin avulla. Siinä on kyse teknologisista innovaatioista, jotka pohjautuvat vahvasti tieteeseen ja tuoreeseen tutkimustietoon.

”Varsinainen draiveri syväteknologian harppauksille on vihreä siirtymä – valitettavasti ihmiskunta innovoi tehokkaimmin silloin, kun tarve on hirmuinen”, Vasara sanoo.

Syväteknologia liittyy usein energiantuotantoon ja materiaaleihin. Myös kvanttiteknologialla on valtavaa potentiaalia, ja Suomella siinä kokoaan merkittävämpää erikoisosaamista. Siitä esimerkkejä ovat kvanttiteknologian aallonharjalla toimivien Blueforsin ja IQM:n kaltaiset suomalaisyritykset. Kvanttitekeminen on kuitenkin edelleen pioneeritoimintaa. Isossa mittakaavassa todellista hyötyä kvanttiteknologiasta tullaan näkemään aikaisintaan tämän vuosikymmenen loppupuolella.

”Suomessa on loistavaa osaamista, mutta mäkeä riittää kavuttavaksi. Kvanttiteknologia on kuitenkin maailmanlaajuisesti kuuma alue, ja Suomi on aivan kehityksen kärkikahinoissa. Nyt pitäisi löytää uskallusta kasvaa, panostaa kehitystyöhön ja houkutella aktiivisesti tänne huippuosaajia. Usein Suomessa tässä vaiheessa aletaan jännittää”, Vasara sanoo. 

KUUNTELE MYÖS ► [Älyradio] Jussi Tolvanen, DNA: “Metaverse siirtää 5–10 vuoden sisällä teknologian holografisiin laseihin”

 

Kuuntele koko jakso alta! 👇🏼  

   

Kaipaatko lisää kuunneltavaa? #Älyradio-podcastia voit kuunnella Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Podbeanissa sekä YouTubessa!   

   

   

LUE JA KUUNTELE LISÄÄ:     

CIO, CDO ja ihmistä nopeammin kehittyvä teknologia
Muutosvoima on ihmisissä – Salesforce Liven avausjakson kohokohdat
[Älyradio] Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”