Koko maailma digitalisoituu ja niin on tapahtunut myös perinteiselle insinöörityölle. Älyradion tuoreimmassa jaksossa Jennyn ja Eeron vieraaksi saapui Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki. Jaksossa on todella kiinnostavaa keskustelua esimerkiksi 3D-tulostuksesta. Tästä blogista voit lukea tiivistelmän sekä tietysti kuunnella koko keskustelun.

Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki on toimensa puolesta teknologisen muutoksen keskipisteessä. Muutoksen eturintamassa kulkeva Etteplan tutkii uusia teknologioita ja onnistui esimerkiksi tulostamaan tiettävästi ensimmäisenä maailmassa metallikappaleen ja sen sisään toimivaa elektroniikkaa! 🇫🇮
 

LUE MYÖS ► Megatrendit muokkaavat valmistavan teollisuuden uuteen uskoon

 

3D-tulostus mullistaa valmistusmenetelmiä


3D-tulostusteknologia on jo kehittynyt huimasti, ja tahti vain kiihtyy. “Printattujen kappaleiden koko tulee todennäköisesti kasvamaan, ja sillä pystytään entistä paremmin korvaamaan nykyisiä valmistusmenetelmiä”, Juha sanoo. Sen etuina verrattuna nykyisiin valmistusmenetelmiin ovat muun muassa nopeus sekä markkinoiden läheisyys. 3D-tulostus mahdollistaa myös helpot tuotevariaatiot.

3D-printtauksen ansiosta toimitusajat lyhenevät ja varastoinnin tarve vähenee, koska tuotteen voi valmistaa hyvin nopeasti lähellä käyttäjää. ”3D-tulostus vaikuttaa merkittävästi valmistus- ja logistiikkaketjuihin”, Juha tiivistää.

 

Käyttöohjekin menee pilveen


Etteplan on hiljattain julkaissut digitaalisen HowTo-palvelun, jonka kautta tekniset dokumentaatiot saa käyttöön älylaitteilla interaktiivisesti on demand -hengessä. 

Pilvipohjaisena ratkaisuna toteutetut dokumentaatiot helpottavat informaation saatavuutta ja auttavat pitämään tiedon ajantasaisena. Tämän ansiosta ongelmatilanteet saadaan ratkottua huomattavasti aiempaa nopeammin, mikä parantaa tuottavuutta.

Teknologian mahdollistamia käyttöohjeita on jo olemassa pienissä määrin myös kuluttajille. Tämä näkyy esimerkiksi yritysten verkkosivuilla olevina chatbotteina, jotka parhaimmillaan auttavat kohti oikeaa tietoa. ”Laajemmat kuluttajapalvelut kaipaavat vielä investointihalukkuutta, mutta hyödyt loppukäyttäjän näkökulmasta ovat jo kiistattomat”, Juha sanoo.

 

LUE MYÖS ► [Älyradio] Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

 

Katse tulevaisuuteen! Mikä meitä odottaa?


Pyysimme Juhaa visioimaan teknologista muutosta, ja kyllähän Juha maalaili kiinnostavaa tulevaisuutta: ”Kuluttajat eli me kaikki tulemme näkemään, että tuotteita tulee entistä nopeammin markkinoille ja niistä tulee aiempaa enemmän variaatioita, koska niitä on nopeampi ja helpompi työstää. Tulee virtuaalisia ohjeita ja opastajia, jotka ohjaavat ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja auttavat käyttämään erilaisia tuotteita.” 

Jatkossa voimme saada ohjeistusta vaikka kodinkoneiden huoltotöihin 3D-lasien kautta AR- ja VR-muodossa. Vahva peukku tälle!


Kuuntele koko jakso alta! 👇🏼
 

 

Kaipaatko lisää kuunneltavaa? #Älyradio-podcastia voit kuunnella Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Podbeanissa sekä YouTubessa!

 

Tule mukaan Salesforcen virtuaalitapahtumasarjaan Salesforce Liveen! Huhtikuun uusissa jaksoissa kuulet edelläkävijöiden ajatuksia ja tulet saamaan työkaluja ja keinoja asiakaskokemuksen kehittämiseen ja työnteon tehostamiseen aivan uudella tavalla.

 


 

LUE LISÄÄ: 

Tekoälyteknologia säästää aikaa ja rahaa – ja soveltuu myös pienemmille yrityksille

[Vieraskynä] Aalto-yliopiston vinkit: näin onnistut digitaalisessa muutoksessa

Kun hissit nousivat pilveen – KONEen liiketoiminnan digitaalinen aikakausi

Miten APIen avulla parannetaan asiakaskokemusta?