Functional Consultant Elina Nurminen aloitti Salesforcella heti valmistumisensa jälkeen haaveenaan yhdistää kaupallinen koulutus työskentelyyn edistyksellisen teknologian parissa. Kiinnostavien työtehtävien lisäksi aikaa jää myös vapaaehtoistyölle.

Minun ja Salesforcen yhteinen tarina alkoi sattumalta, kuten parhaat tarinat yleensä alkavat. Marraskuussa 2017 olin viimeistelemässä graduani suomalaiselle pörssiyritykselle sekä valmistautumassa lähtemään maisterivaihtoon, ja pinnan alla kyti vahvasti ajatukset siitä, että mitäs sitä vaihdon ja valmistumisen jälkeen puuhaisi. 

Varmaa oli, että haluaisin jatkaa työskentelyä edistyksellisen teknologian kanssa, mutta myös yhdistää siihen vahvuuksiani kaupallisella puolella ja laittaa tuoreen kauppatieteen maisteritutkintoni käyttöön. 

LinkedIniä selatessani silmiini osui sattuman kaupalla työpaikkailmoitus, jossa haettiin suomalaisia Salesforcen Success Graduate -ohjelmaan. Salesforce yrityksenä ei ollut silloin tuttu, mutta päädyin heti tekemään lisää tutkimusta. Innovatiivista ja edistyksellistä teknologiaa yhdistettynä upeaan organisaatiokulttuuriin? Myyty! 

Päätin laittaa hakemuksen menemään, ja puhelinscreenauksen, esimiehen haastattelun ja assessment center -päivän jälkeen sain kuulla Saksan vaihtokevääni alussa, että aloittaisin Salesforcella Amsterdamissa syyskuussa. 


Vuosi Amsterdamissa johti Pohjoismaiden konsultti- ja arkkitehtitiimiin


Pakattuani laukut Amsterdamiin elokuun lopussa 2018 edessäni siinsi paljon tuntematonta: 1) uusi maa, josta en tuntisi juuri ketään, 2) yritys, jonka teknologia tuntui vielä vieraalta sekä 3) vuosi, jonka kulusta en vielä oikein tietäisi mitään. Tämä voi kuulostaa pelottavalta, mutta itse olin kuitenkin into piukeana kaikesta, mitä olisi edessä. Alankomaat kun olivat jo viides maa, jossa asuisin. 

Vuosi Amsterdamissa ja Success Graduate programissa olikin huikea kokemus, johon sisältyi paitsi kattava perehdytys teknologiaan ja nykyiseen rooliini (lue lisää kollegani Aten kuvaelmasta parin vuoden takaa), mutta myös paljon muuta hauskaa sisältöä. 

Kävimme muun muassa kahdella bootcampilla. Ensin Dublinin EMEA:n pääkonttorilla ja sen jälkeen globaalilla pääkonttorillamme San Franciscossa. Mukaan vuodesta tarttui tiivis 10 hengen kaveriporukka graduate-kollegoita Hollannista, Belgiasta, Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta, sekä maailmanlaajuinen verkosto myös muista "graduate hubeista’’. 

Vuoden jälkeen pakkasin jälleen laukkuni – tällä kertaa suuntana Helsinki – ja siirryin osaksi Pohjoismaiden konsultti- ja arkkitehtitiimiä. 




Monipuolisessa työssä oppii päivittäin uutta 


Tämänhetkinen roolini Salesforcella on Functional Consultant, joka käytännössä tarkoittaa, että työskentelen teknologiamme implementaatioprojektien parissa ratkaisuarkkitehtuuripuolella. 

Työtehtäviä on laidasta laitaan: alkuvaiheen workshoppien vetämistä ja valmistelua, erinäköisten keskustelujen ja esimerkiksi käyttäjätestauksen fasilitointia, tuotteen kustomointia konfiguraation muodossa sekä laatutestausta. 

Konfiguraation puolella teen muun muassa paljon prosessiautomaatiota, validointisääntöjä ja UI-liitännäistä kehitystä. Tiivistäen sanottuna yhdistän asiakkaan liiketoiminnan tarpeita teknisiin ratkaisuihin. 

Olen myös päässyt tekemään advisory-tyyppisiä projekteja, joissa olen muun muassa vastannut ison kansainvälisen asiakkaan tuoteratkaisun globaalista adoptiosta. Työni on monipuolinen sekoitus kaupallista ja teknistä osaamista, ja joka päivä oppii jotain uutta! 

Yksi tärkeimmistä asioista työssäni onkin, että on aina valmis ottamaan uusia haasteita vastaan ja kehittämään itseään jatkuvasti sekä uusien teknologiakehitysten että esimerkiksi pehmeiden taitojen osalta. Tärkeää on myös, että tuntee ketterän projektityön tavat, sillä implementaatioprojektit toimii tällä metodologialla. 


Arkea värittää myös palkitseva vapaaehtoistyö 


Koen tällä hetkellä olevani työssä, joka tuo juuri niitä vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita esille, joita mietin sinä marraskuisena päivänä, kun laitoin hakemukseni Salesforcelle. 

Olen saanut Salesforcella toteuttaa myös muita intohimojani, kuten edistää naisten osuutta teknologiateollisuudessa Salesforce Women’s Networkissa, jonka Suomen hallituksessa toimin, sekä tehdä hyvää vapaaehtoistyöllä ja pro bono -implementaatioprojekteilla. 

Matka viimeisen parin vuoden ajalta on ehdottomasti ollut vauhdikas, ja innolla odotankin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! 

 

Etsitkö uusia urapolkuja opintojen jälkeen? Tutustu Salesforcen kansainväliseen urasivustoon: Salesforce in Europe. 🤩

 


LUE MYÖS:

[Ura Salesforcella] Salesforce Success Graduate -ohjelma avasi tien Amsterdamin kautta Keilaniemeen

[Ura Salesforcella] Jokainen päivä on uusi päivä oppimiselle! 🤩

[Ura Salesforcella] Mikä on "Program Architect" ja mitä sellainen oikeastaan tekee?

► Tervetuloa Salesforcelle! 💙 Millainen on Salesforcen rekrytointi- ja perehdytysprosessi? ☁️

Lisää inspiroivia uratarinoita löydät tästä! ✨