Salesforcen virtuaalitapahtumasarja Salesforce Live kokosi jälleen yhteen Suomen liike-elämän huiput ja maailmalla tunnetut nimet. Valitsimme tähän Älyradion jaksoon neljä klippiä Salesforce Liven annista, joista Jenny ja Eero keskustelevat. Löydät tästä blogista tiivistelmän jaksossa käsiteltävistä puheenvuoroista.

Viimeisen vuoden ajan suomalaisissa yrityksissä on painittu hartiavoimin töitä uudistumisen, asiakaskokemuksen sekä paremman myynnin ja markkinoinnin eteen. Vahva uudistuminen näkyi ja kuului mahtavasti Salesforce Livessä, ja näitä hienoja kasvutarinoita on todella innostavaa kuunnella! 🤩
 

Kone laittoi asiakkaan keskiöön – kestävästi 🌍


Kone on hiljattain uudistanut strategiansa, kulttuuriaan, arvojaan ja johtamisen prosesseja. Tavoitteena on, että arvoa luodaan yhä enemmän yhdessä asiakkaan kanssa. 

Kone on sitoutunut myös siihen, että sen toiminta on hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä. ”Sidosryhmäodotukset ovat tietysti tärkeitä, mutta kyllä se mielestäni on myös the right thing to do”, Susanne Skippari sanoo. 

Ympäristön lisäksi henkilöstön monimuotoisuus on Koneella nyt fokuksessa. ”Haluamme olla mahdollisimman monimuotoinen työnantaja. Se tarkoittaa sitä, että haluamme ottaa kaikenlaisista taustoista tulevia ihmisiä töihin, ja olemme asettaneet sille myös tavoitteita”, Skippari jatkaa. 
 

LUE MYÖS ► Kun hissit nousivat pilveen – KONEen liiketoiminnan digitaalinen aikakausi

 

Varma uudistuu teknologialla ja datalla 👩‍💻


Millainen on vahva asiakaskokemus työeläkeyhtiössä? Työeläkeyhtiö Varma päätti uudistaa isosti omaa tekemistään, ja asetti tavoitteekseen olla voittavan asiakaskokemuksen tarjoava työeläkeyhtiö asiakkaille. 

Varmalla on käytössään Asiakas 360 -ratkaisu, joka tarjoaa asiakastyöhön kokonaisvaltaisen ratkaisun asiakkaan elinkaaren huomioiden – aina myynnistä palveluun. 

Varman tarina on erittäin kannustava. He ovat tehneet ison muutoksen erittäin nopeasti ja poikkeuksellisessa ajassa. ”Tämä on ollut meille aika hyvä matka, koska olemme aika nopeasti löytäneet tavan toimia ja rakentaa dataa ilman, että meidän täytyy pureutua erittäin tärkeiden perusjärjestelmien syövereihin”, Varman markkinoinnista ja kasvun tuesta vastaava johtaja Hanna Haikonen sanoo. 

 

Kalmarin markkinointi loikkasi esitetehtaasta nykypäivään 🏗️


Maailmantalous kulkee konteissa, ja niitä liikuttaa suomalainen Kalmar. Salesforce Livessä studioon kutsuttiin Kalmarin Maija Eklöf ja Jenni Laine. Ja tässä päästiinkin blogin kirjoittajan lempiaiheeseen: markkinoinnin ketterään kehittämiseen yhdessä myynnin kanssa! 

Kalmar on viime vuosina uudistanut isosta markkinointiaan. ”Muutama vuosi sitten tuplasimme sisällöntuotannon volyymit, kun päätimme luopua painetusta asiakaslehdestä ja siirtyä jatkuvaan sisällöntuotantoon”, Kalmarin viestintä- ja markkinointijohtaja Maija Eklöf sanoo. 

Markkinointitiimillä pitää kuitenkin olla riittävä ymmärrys asiakaskunnasta ja heidän tarpeistaan sekä kyky kohdentaa viestit. Globaali liiketoiminta tuo jatkuvaan optimointiin omat lisähaasteensa. ”Jos huomaamme jonkin asian toimivan Pohjois-Euroopassa, se ei välttämättä toimi Kiinassa tai Pohjois-Amerikassa”, Jenni Laine sanoo. 

 

KATSO MYÖS ► [Älytuubi] Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö syvenee – mutta miten?

 

Futuricelle Heroku on sovelluskehityksen oikotie ⌨️


Futurice kehittää on suomalainen web- ja mobiiliohjelmistoja kehittävä yritys, joka luo yrityksille erilaisia ohjelmistopalveluita. Yhtiö käyttää työssään muun muassa Salesforcen Heroku-alustaa, joka tukee useita ohjelmointikieliä. 

Sovellusten kehittäminen hoituu nyt huomattavasti aiempaa nopeammin. Salesforcenkin alustassa on no-code-ominaisuuksia, joiden avulla voi luoda uusia sähköisiä palveluita kirjoittamatta itse riviäkään koodia! 

Futuricen liiketoimintajohtaja Paavo Punkarin mukaan moni kehittäjä valitsee työkalukseen Herokun. ”Herokua suositaan etenkin uusissa lähdöissä ja palveluissa, joissa nopea validointi on tärkeää”, Punkari sanoo. 

 

Kuuntele koko jakso alta! 👇

 

  

#Älyradio-podcastia voit kuunnella Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Podbeanissa sekä YouTubessa

  

Käy lisäksi kuuntelemassa Salesforce Liven kokonaiset puheenvuorot! Tallenteista kuulet edelläkävijöiden ajatuksia ja saat työkaluja sekä asiakaskokemuksen kehittämiseen että työnteon tehostamiseen. 

 

LUE LISÄÄ: 

Muutosvoima on ihmisissä – Salesforce Liven avausjakson kohokohdat

Tunteet ja teknologia kohtasivat Salesforce Livessä – Myynti, markkinointi & asiakaspalvelu

[Älyradio] Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”