#ÄLYRADIO on suomenkielinen podcast-sarjamme, jossa otetaan selvää siitä, kuinka uusin teknologia on valjastettu käyttöön suomalaisissa yrityksissä, sekä millaista osaamista tämän päivän (ja tulevaisuuden) bisnesmaailmassa tarvitaan. 

Tämän päivän menestyjiä ovat ne, jotka hyödyntävät dataa, automaatiota ja tekoälyä bisneksessä. Tämä ei ole uutinen kenellekään, mutta hypetyksestä huolimatta suomalaiset yritykset hyödyntävät dataa surkeasti.

Tätä mieltä on Avauksen toimitusjohtaja Emma Storbacka. Hän johtaa datavetoisen markkinoinnin palveluyritystä, joka kasvaa tällä hetkellä hurjaa vauhtia Suomessa ja ulkomailla. Avaus perkaa asiakkaidensa datan ja tuottaa siitä liiketoimintahyötyä. Yrityksen motto on Data – Algo – Action. Kaiken keskiössä on algoritmien hyödyntäminen tiedon käsittelyssä ja se, että data laitetaan töihin.

Storbackan kanssa keskustelemme tänään markkinointiteknologian toisesta aallosta, joka hyökyy voimalla myös Suomeen. Markkinoinnin tekijöiden ja johtajien kannattaa olla kuulolla, sillä vanhoilla kompetensseilla ei pitkään enää pärjää.

Jakson lopussa Benemenin toimitusjohtaja Matti Heikkonen kertoo, millaisin avuin selviää voimakkaan kasvun ja muutoksen keskellä.

 


#Älyradio-podcastia voit kuunnella Soundcloudin lisäksi 
SpotifystaSuplastaiTunesistaPodbeanista sekä YouTubesta!