Salesforcen Älyradio-podcast palaa linjoille ja tarjoaa taas oivaltavia näkökulmia bisnekseen, teknologian hyödyntämiseen, johtamiseen ja muutoksen ytimiin. Juontajana uudella kaudella toimii viime kaudelta tuttu, sanavalmis Eero Öster, jonka seuraksi saapuu näkemyksellisiä vieraita organisaatioiden korkeimmasta johdosta. 

Eeron vieraana Älyradion 8. kahden ensimmäisessä jaksossa on vakuutusyhtiö Fennian varatoimitusjohtaja Antti Huhtala. Jakso julkaistaan tiistaina 7. syyskuuta lukuisissa podcast-palveluissa, muun muassa Spotifyssa. 👏🏼

“Ensimmäinen kausi oli äärimmäisen kiinnostava ja opettava. Odotankin jo innolla tulevia keskusteluja vieraiden kanssa. Teknologian mahdollisuudet kirkastuvat hienosti, kun sen käytöstä pääsee todella keskustelemaan yritysjohdon kanssa”, sanoo juontaja Eero Öster.  

“Tänä syksynä suomalaisilla työpaikoilla opetellaan hybridityötä. On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi teknologian rooli työelämässä todella muotoutuu”, hän jatkaa.

Uudella kaudella luvassa onkin jälleen kiinnostavia keskusteluja organisaatioiden ja teknologian risteyskohdista ja teknologian hyödyntämisestä esimerkiksi johtamisessa. 

Onko sinulla mielessä vieras, jota haluaisit kuulla? Laita ehdotuksia Twitterissä tunnisteella #Älyradio, niin ties vaikka toiveesi voidaan toteuttaa. Samalla tunnisteella voit osallistua myös muuhun somekeskusteluun Älyradion aiheista. 

Älyradio-podcastia voit kuunnella Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Podbeanissa sekä YouTubessa!

 

5 x Älyradio – oletko jo kuunnellut?


Älyradiota on julkaistu jo peräti 60 jaksoa. Kevätkaudella vieraina olivat muiden muassa tekoälyprofessori Teemu Roos, HundrEDin luova johtaja Saku Tuominen ja Huuhkajien päävalmentaja Rive Kanerva.

🤖 Teemu Roos avasi jaksossa kuinka asiakasrajapinta ja asiakaskokemus ovat tärkeimpiä tekoälyn sovellusalueista. Mutta asiakaspalvelun ulkoistaminen chatbotille ei ole vielä kovin hyvä ratkaisu. 

🇫🇮 Saku Tuominen kertoi kiinnostavia keinoja koulutusinnovaatioista, joita Sakun perustama HundrED kokoaa kaikkialta maailmasta. Monialayrittäjä-Sakulla oli myös kannustava viesti yrittäjille: “Suomi on erittäin hyvä paikka yrittää”. 

⚽️ Markku “Rive” Kanerva oli jakson julkaisun aikaan menossa maajoukkueen kanssa EM-kisoihin. Suosittu puhuja ja jo kulttimaineeseen noussut valmentaja avasi valmennusfilosofiaansa, miten valmennusta voi höystää datalla sekä jalkapallon ja bisnesmaailman johtamisen yhtäläisyyksistä ja eroista. 

🧵 Mikko Koponen vieraili jaksossa kertomassa vastuullisesta kuluttamisesta ja Finlaysonin liikkeiden siirtämisestä kivijalasta verkkokauppaan. Koponen tuntee tekstiilialan kipupisteet hyvin ja Finlaysonilla onkin panostettu tuotantoprosessien läpinäkyvyyteen.

📦 Kati Packalén antoi vilkaisun pakettibisneksen konepellin alle ja kertoi, miten suomalaiset suosivat kotiinkuljetuksen sijaan pakettiautomaatteja. Packalénin mukaan yrityksillä on petrattavaa myös kotiinkuljetuksissa, jotka ovat verkkokauppatilauksissa usein ainoat fyysiset kohtaamiset yrityksen ja asiakkaan välillä.

 

Nämä ja kaikki muut Älyradion jaksot löydät yleisimmiltä podcast-alustoilta ja kootusti myös Salesforcen blogista. Samassa osoitteessa on myös tiivis katsaus kuhunkin jaksoon!
 

LUE MYÖS:

► Vie verkkokauppa kasvuun: 15 tutkittua ja tehokasta keinoa

 Prosentti kerrallaan maailmaa paremmaksi – näin toimii 1-1-1 -periaate

► Mitä tarkoittaa Salesforce Customer 360?