Suomalainen finanssisektori on globaalisti poikkeuksellinen, sillä monet suomalaiset ovat ottaneet digitaalisia palveluja vauhdilla käyttöönsä eikä tälle siirtymälle ole loppua näkyvissä. Jututimme Älyradiossa OP:n Timo Ritakalliota digitalisaatiosta, Suomen tulevaisuuden menestyksestä ja suunnistuksesta. 🏃‍️ 

Tällä viikolla Älyradion studioon saapui Suomen suurimman finanssiryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio. Pääsin keskustelemaan Timon kanssa Suomen ja OP:n menestyksestä, kestävästä bisneksestä, digitalisaatiosta ja suunnistuksesta. Kuuntele podcastista, mitä sanoo 120-vuotiaan suuryrityksen pääjohtaja tai ota haltuun tärkeimmät pointit tästä blogista. 
 

Käännös kohti ydintä


Timo Ritakallio aloitti OP Ryhmän pääjohtajana vuonna 2018. Pian nimittämisen jälkeen Timo kääri hihat ja lähti karsimaan liiketoiminnan rönsyjä ja kääntämään yrityksen strategista suuntaa kohti bisneksen ydintä eli pankki- ja vakuutusliiketoimintaa.  

”Halusimme tehdä sellaisia asioita, joissa meidän kompetenssimme ovat kaikkein parhaita. Pankki- ja vakuutusliiketoiminta ja siihen tiiviisti yhdistyvät asiat ovat sellaisia, joita meillä organisatorisesti oli”, kertoo Timo.  

Perinteisen pankki- ja vakuutusbisneksen lisäksi OP:lla tehdään laajaa innovaatiotoimintaa. Tutkimus- ja kehityskulut ovat Suomen kolmanneksi korkeimmat ja vuosittaiseen budjettiin on allokoitu oma osio kokeiluille. Niitä on testattu muun muassa OP:n henkilöstöravintolassa. 

”Yksi avaus on ollut kasvomaksaminen. Kokeilimme sitä omassa ravintolassa yhtenä vaihtoehtona maksaa ateria,” jatkaa Timo. 

 

LUE MYÖS ► Entistä empaattisempi Fennia – Jättiuudistus vie vakuutusyhtiön lähemmäksi asiakkaitaan

 

FAANG-yritykset haastavat käyttäjäkokemusta


Pankkiala on tunnetusti ollut yksi digitalisaation airueita ja siksi myös OP Rryhmä on kiinnittänyt erityistä huomiota digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Timo arvelee OP:n tekevän tänä vuonna ICT-kehitysinvestointeja jopa 300 miljoonan euron edestä. Hänen mukaansa sijoitusrahastot ovat oiva esimerkki OP:n digitaalisten palveluiden kehityksestä.  

”OP rahastoihin on tullut yli satatuhatta uutta sijoittajaa, ja näistä 95 % ostaa palvelun suoraan verkosta. Tällöin herää kysymys, että missä kanavassa palvelukokemusta kannattaa  entisestään kehittää ja missä pitää olla hyvä design, jotta asiakas voi tehdä sijoitusmerkinnän helposti, yksinkertaisesti ja turvallisesti”, kertoo Timo. 

Monet kuluttajat ovatkin pandemian aikana tottuneet saamaan personoitua ja helppoa palvelua asioidessaan kuluttajabrändien mobiili- tai verkkopalveluissa, ja nyt he odottavat samaa palvelutasoa myös muilta yrityksiltä. Erityisesti FAANG-yritykset eli Facebook, Amazon, Apple, Netflix ja Google ovat nostaneet kuluttajien odotuksia digitaalisten palveluiden käyttökokemuksesta.   

”Digitaalisessa maailmassa ei riitä, että pärjäät toimialan toimijoille, vaan asiakkaiden toiveet syntyvät kaikesta digitaalisesta kohtaamisesta.” 

 

KUUNTELE MYÖS ► [Älyradio] Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”

 

Suunnistuksessa ja bisneksessä on paljon samaa


OP Ryhmän pääjohtajapestin lisäksi Timo on myös suunnistusliiton puheenjohtaja. Suunnistus on kiehtonut Timoa jo pitkään ja Jukolan viesti on tullut juostua yli 40 kertaa. Timo vertaa suunnistusta bisneksen johtamiseen.  

”Koko ajan pitää miettiä, että millä strategialla menen seuraavalle rastille eli minkä reitinvalinnan teen. Reittiä valitessa voi tulla yllätyksiä vastaan tai voi menettää otteen siihen, onko menossa oikeassa kohdassa.”  

Liikunnasta on löytynyt hyvää vastapainoa työlle.

”Tietysti pitää muistaa, että ylisuorittamiseen ei kannata ryhtyä. Levolle pitää olla riittävästi aikaa, pitää syödä hyvin sekä pitää sosiaalisista suhteista ja läheisistä ihmisistä huolta.”  
 

Kuuntele koko jakso alta! 👇🏼
 

 

Kaipaatko lisää kuunneltavaa? #Älyradio-podcastia voit kuunnella Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Podbeanissa sekä YouTubessa

 

LUE LISÄÄ: 

[Älyradio] Mirva Antila, DigiFinland: “Digitaalinen välkkyvä systeemi ei riitä, toiminnan pitää muuttua”

Lohkoketjuissa on voimaa – rahoitusalalla teknologia ratkaisee monet haasteet

Entistä empaattisempi Fennia – Jättiuudistus vie vakuutusyhtiön lähemmäksi asiakkaitaan