Sales Cloudin ja Slackin uusien mahdollisuuksien avulla myyntitiimit voivat nopeuttaa myyntiä sekä vauhdittaa kasvua nyt ja tulevaisuudessa.

Tämän päivän tietotyöläisille Slackin tuttu ilmoitusääni voi tarkoittaa montaa asiaa. Ehkäpä työkaveri juhlistaa tärkeän diilin klousaamista, esimies antaa viime hetken tsempit ennen elintärkeää tapaamista tai tiimin kesken pohditaan parasta paikkaa aftereille. Slack on hyvä esimerkki tulevaisuuden työtavoista.

Slackia pidetään lähinnä viestintätyökaluna, ja sitä se toki onkin. Se auttaa kuitenkin myös klousaamaan diilejä nopeammin. Kysyimme myyntimaailman johtotähdiltä, kuinka he uudistavat myyntitapojaan Slackin avulla.

 

1. Unohda vastavuoroisen keskustelun tappavat sähköpostiketjut ja perusta reaaliaikainen #asiakas-kanava yhteydenpitoa varten


Slack Connectin avulla myyntiedustajat voivat siirtää asiakkaiden, kumppanien ja alihankkijoiden kanssa käydyt keskustelut sähköpostista Slackiin. Voit luoda kullekin ostajalle oman Slack-kanavan ja halutessasi tehdä siitä ulkoisen eli kutsua myös asiakkaan mukaan keskusteluun. Kaikki keskustelu tapahtuu yhdessä paikassa hajanaisten sähköpostiketjujen sijaan.

Miksikö? 🤔Koska sähköposti on tämän päivän etanapostia. Slackin välitön viestintä mahdollistaa luonnollisen keskustelun. Teksti- ja pikaviestien tavoin se luo aidompia yhteyksiä keskustelijoiden välille, mikä käy ilmi alalla tehdystä tutkimuksesta. Lisäksi Slackin kautta voi jakaa helposti julkaisuja, demonauhoituksia ja muita aineistoja suoraan chatissa. Voit esittää ajatuksesi helpolla @-maininnalla, mikä nopeuttaa keskustelua ja asioiden käsittelyä. Tämä lyhentää myyntisykliä.

IDC:n tutkimuksen mukaan Slackia myyntityökaluna käyttävät yritykset pystyvät reagoimaan myyntiliidiin 21 % nopeammin. Vaivattoman viestinnän ansiosta tapaamisten järjestely on helpompaa ja diilien klousaaminen onnistuu todennäköisemmin.

Slackin kaltaiset työkalut auttavat meitä tekemään työmme paremmin. Meillä on suuria tavoitteita, eikä meillä ole varaa ohittaa ketteriä ja yhteistyötä tehostavia alustoja.”

ASHLEY ZAGST, ACCOUNT EXECUTIVE, CHILI PIPER

Ajatellaan, että ostaja kysyy jonkin ratkaisun toteutusajasta. Sen sijaan, että sähköpostit sinkoilisivat edestakaisin eri tahojen välillä samalla kun aika vääjäämättä kuluu, Slack yhdistää asiakkaan ja asiantuntijan toisiinsa minuuteissa. Jos keskusteluun kaivataan tarkempaa tietoa käytännön toteutuksesta, tägää mukaan tuoteasiantuntija. Jos haluat varmistaa, että kaikilla osapuolilla on yhtenäinen ymmärrys asiasta, tägää mukaan projektista vastaava johtaja. Keskustelu etenee luontevasti, eikä vanhoja viestejä tarvitse etsiä postilaatikoista.

Slack Connect tuo asiakkaat ja kumppanit mukaan myyntisykliin, joten voitte helposti tarkistaa etenemisen, poistaa esteitä toteutuksen tieltä ja valmistella sopimusten uusimista. Slackin botit voivat myös skaalata asiakasviestintää, ja pienempiin asiakkaisiin liittyviä toimintoja voi hoitaa yhdellä kertaa.

"Jos prospekti tarvitsee välitöntä palautetta, se onnistuu. Slackin merkittävä etu on nopeat keskustelut verrattuna aikaa vievään sähköpostin pallotteluun potentiaalisen asiakkaan kanssa", sanoo Ashley Zagst, aikataulutusratkaisuja tarjoavan Chili Piperin Account Executive.

Zagstin koko tiimi tekee täysin etätöitä. Kun työpaikkana voi olla koko maailma, Slackin kaltaiset työkalut ovat korvaamattomia. Äskettäisessä Salesforcen kyselyssä 46 % myyntiedustajista totesi työskentelevänsä jatkossa virtuaalisesti. Myyjät tarvitsevat laadukkaan asiakaskokemuksen varmistamiseen yhteistyötä tukevia työkaluja.

"Siirtymä etätyöhön on osoittanut, että liiketoimintaa voi hoitaa eri tavoilla. Slackin kaltaiset työkalut auttavat meitä tekemään työmme paremmin ja luomaan vahvempia yhteyksiä asiakkaisiimme. Meillä on suuria tavoitteita, eikä meillä ole varaa ohittaa ketteriä ja yhteistyötä tehostavia alustoja", Zagst sanoo.


LUE MYÖS ► Mitä tarkoittaa Salesforce Customer 360?
 

2. Erillinen #perehdytys-kanava auttaa uusien myyntiedustajien opastusta


Kutsu uudet myyntiedustajat #perehdytys-kanavalle Slackiin jo ennen ensimmäistä työpäivää. Sitä kautta he voivat esittää uuteen tehtävään liittyviä kysymyksiä sähköpostin sijaan. Jos yrityksesi on suuri, voit jopa luoda eri Slack-kanavia eri aikaan aloittaville työntekijäryhmille (esim. #perehdytys_08_2021). Pyydä uusia työntekijöitä kirjoittamaan lyhyt esittely ja tutustumaan muihin tulokkaisiin. Kaikista tärkeintä on, että tarjoat kaiken perehdytystiedon tällä kanavalla. Oli kyse sitten ensimmäisen työpäivän infolapuista, mentorien nimittämisestä tai erilaisten etujen hakemisesta, kaikki löytyy yhdeltä kanavalta. ✨

Jälleen mietit – miksi? 🤔 Kuvittele, että olet juuri aloittanut myyjänä uudessa yrityksessä. Olet ensimmäistä päivää työssäsi, ja luonnollisesti kaikki on vielä uutta. Perehdytystietoa on eri dokumenteissa eri alustoilla, ja ohjeita on eri ihmisten sähköposteissa. Tieto on siis hyvin hajanaista ja vaikeasti hahmotettavissa. Kun kaikki perehdytysmateriaali keskitetään yhteen työskentely-ympäristöön, uudet tulokkaat pääsevät nopeasti tehtävänsä tasalle. Lisäksi erillisen kanavan ansiosta uudet työntekijät näkevät muiden esittämät kysymykset, mikä säästää HR-tiimien aikaa, eikä samoja asioita tarvitse käydä läpi useita kertoja.

Kun uudet työntekijät ovat valmiit virtuaaliseen myyntityöhön, he löytävät Slackista kaiken tehtäväänsä tarvittavan. He näkevät myös aiemmat asiakastiedot ja voivat jatkaa siitä, mihin asiakasta aiemmin palvellut edustaja jäi. Voit jopa hyödyntää CRM-integraatiota, jolloin myyntidata synkronoidaan eikä myyntiedustajien tarvitse hyppiä erillisten järjestelmien välillä.

Slackin integraatio vähentää eri järjestelmien tarvetta, eikä meidän tarvitse enää hyppiä järjestelmältä toiselle.”

NIKKI IVEY, DIRECTOR OF SALES, ASSEMBLY

Integroidussa ympäristössä perehdytys sujuu nopeasti. Samalla voidaan unohtaa tuottavuutta rokottavat hajanaiset projektijärjestelmät ja erilliset tiedot. Slackin ilmoitukset auttavat priorisoimaan diilejä ja valmistelemaan tapaamisia Sales Cloudista saatujen tietojen perusteella. Mitä vähemmän aikaa kulutat tiedonkeruuseen, sitä nopeammin saat tehtyä myyntidiilejä. Slack-integraatiota käyttävissä yrityksissä myyntisyklit ovat keskimäärin 15 % nopeampia ja toteutuneita diilejä on 13 % enemmän.

Mutta... miten? Slackin etu on optimoidumpi ja myös inhimillisempi työntekijäkokemus, mikä parantaa työntekijöiden pysyvyyttä ja johtaa paremmin valmisteluihin myynteihin. Uudet edustajat voivat oppia muiden saavutuksista, ja tämä vertaisoppiminen parantaa koko yrityksen tulosta. Koko tiimillä on myös parempi yhteinen ymmärrys, mikä tukee vahvempaa yrityskulttuuria virtuaalisestikin. Myyntikoulutusyritys JB Salesin toimitusjohtaja John Barrows kouluttaa myyjiä Slackin avulla. "Slackin avulla myyntiedustajat voivat jakaa hyviä vinkkejä ja oppia toisiltaan. Se myös kannustaa aktiiviseen keskusteluun", hän sanoo.

 

LUE MYÖS ► Upselling syntyy syvästä asiakasymmärryksestä

 

 


3. Luo Slackiin erillisiä #mahdollisuus-kanavia, joissa diilejä voi käsitellä koko tiimin kesken


Myynti on tiimityötä. Luomalla Slackiin toimintorajat ylittäviä yhteistyökanavia voitte pyrkiä solmimaan tärkeitä diilejä yhdessä. Näissä digitaalisissa "diilihuoneissa" tiimien jäsenet voivat yhdessä etsiä ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin ja edistää diilejä. Nyt jokainen pysyy ajan tasalla diilien tilasta ja viimeisimmistä tapahtumista. Näin voimme yhdessä laatia suunnitelmat seuraaviksi vaiheiksi ja pysyä oikeilla raiteilla. Diilien voittaminen on nyt tiimityötä eikä sooloilua. On myös mahdollista luoda erillinen #juhlinta-kanava, jossa työntekijät voivat yhdessä kilistellä virtuaalisia samppanjalaseja ja juhlia merkittävien sopimusten syntymistä.  🎉🍾

Lisäksi Slack julkisti äskettäin uuden Huddles-toiminnon kanavalla koko ryhmän kesken käytävää äänikeskustelua varten. Ihmiset voivat liittyä nopeasti äänikeskusteluun tai poistua siitä ilman tarvetta erikseen aikataulutetulle videochatille. Samalla onnistuu myös tiedostojen ja ruudun jakaminen. Tämä havainto on linjassa Yalen tutkimustulosten kanssa, jotka osoittavat, että äänipuheluihin reagoidaan jopa vahvemmin ja empaattisemmin kuin videopuheluihin. Ruudun jakamisen ansiosta tilanne tuntuu samalta kuin toimistolla yhteisen näytön ääreen kerääntyminen ja viime hetken päätösten pohtiminen yhdessä. 

Ja ennen kuin ehdit taas kysyä, miksi 😉👉🏼 Kukaan ihminen ei toimi täysin muista erillään, eikä yksikään diili synny vain yhden myyntiedustajan työllä. Jos myynnissä on haasteita, eikä myyjä onnistu pyytämään apuun sopivaa asiantuntijaa, asiakkaan luottamus kärsii, päätöstenteko viivästyy ja koko myyntisykli hidastuu. Kun koko myyntitiimi pystyy toimimaan yhtenä yksikkönä, tulokset paranevat. 

Slackin avulla myyjät voivat paitsi keskustella tehokkaammin keskenään myös olla paremmin yhteydessä muihin osastoihin, mikä tuo myynnin ja markkinoinnin lähemmäs esimerkiksi teknisiä, taloudellisia ja oikeudellisia tiimejä tai tuotteista tai asiakasmenestyksestä vastaavia asiantuntijoita. Näin kaikki olennaiset ihmiset voivat työskennellä yhdessä yhteisen menestyksen eteen. Myyntiorganisaatiot voivat tällä tavoin reagoida nopeammin asiakaspalautteeseen ja välittää arvokkaan tiedon tuotetiimeille. IDC:n tutkimukseen vastanneista myyntijohtajista 100 % oli sitä mieltä, että Slack on auttanut heitä paremmin ymmärtämään myynnin ulkopuolisia tiimejä ja tekemään heidän kanssaan yhteistyötä.

Nyt kun voitamme diilin, tieto välitetään #woot-kanavalle, jossa voimme juhlistaa sitä yhdessä.”

NIKKI IVEY, DIRECTOR OF SALES, ASSEMBLY

Vuorossa #next-steps – oletteko valmiit?


Viime kädessä Slack murtaa rajoja toimintojen välillä. Se yhdistää myyjät ostajiin, markkinoijiin ja toisiin myyjiin. Slack muuttaa CRM:n pelkästä tietolähteestä alustaksi, jossa voi olla yhteydessä toisiin, oppia kokemuksista ja viime kädessä saavuttaa tuloksia. Virtuaalisessa myynnissä myyntiedustajien työ on entistä ketterämpää, ja Slack auttaa tiimejä vauhdittamaan kasvua paikasta riippumatta.

➡️ Tutustu Slackiin lisää täällä!

 

LUE LISÄÄ:

► Jatkuuko verkkokaupan kasvu ja miten siihen tulisi varautua? – 3 tutkimustulosta 🔎

► Näin kohtaat vastaväitteet myyntityössä: Kuusi yleisintä esimerkkiä

► Miten tuoda nettishoppailun helppous B2B-ostamiseen?

► Miksi asiakaspalaute on paras työkalu yrityksen menestykselle?