Kun Kirsi Mustonen tuli taloon, alkoi Salesforcen Suomen toimistolla tapahtua. Rennon määrätietoisella tyylillään hän loi nopeasti oman roolinsa jokaisen työntekijän tukipilarina. Johtoryhmän ehdotuksesta hän sai pian tittelikseen Chief Happiness Officer. Kysyimme Kirsiltä, mitä kaikkea hänen toimenkuvaansa kuuluu.

Että mitä Chief Happiness Officer tekee? Puhun paljon puhelimessa! Olen kaikkien ihmisten auttaja kaikissa mahdollisissa – ja välillä mahdottomissakin – asioissa. 

Meitä sisuforcelaisia (Sisuforce = Suomen Salesforce) on Suomessa nyt noin 150, nuppiluku on noin tuplaantunut siitä kun aloitin. Kun kollega törmää mihin tahansa käytännön asiaan, hallinnolliseen tai hyvinvointiin liittyvään kysymykseen, kaikki antavat saman neuvon: “Kysy Kirsiltä.”
 

Uusien työntekijöiden tukipilari


Olen yleensä se ensimmäinen ihminen, jonka kanssa uusi työntekijä alkaa käydä läpi käytännön asioita. Olen lähes aina yhteydessä jokaiseen uuteen aloittajaamme jo pari viikkoa ennen aloituspäivää. Näin työntekijä saa parhaat paikalliset vinkit ja ohjeet aloitukseensa liittyviin käytännön asioihin, mm. puhelinliittymän siirtoon (mikä on se yleisin ensimmäinen kysymys 😉).

Jos on käynyt niin, että uusi työntekijä on virheellisesti saanut läppärinsä brittinäppäimistöllä, eikä skandinaavisella, olen suoraan yhteydessä kontaktiini Dubliniin. Parhaimmassa tapauksessa läppäri saadaan vaihdettua jo ennen kuin uusi työntekijä on ehtinyt aloittaa ja ottaa sitä käyttöönsä. Vaihto hoituu yleensä parissa vuorokaudessa. Minulla on vastaavia käytännön oikoreittejä useampaan kansainväliseen tahoon – näin asiat saadaan nopeasti kuntoon ⚡️

Aloituksen jälkeen pidän uusille aloittajille onboarding-session, missä käydään käytännössä läpi mm. miten tilataan AMEX, miten laitetaan Concur-matkustus- ja kululaskujärjestelmän asetukset kuntoon ja miten tehdään kalenteriin asetukset ja pyhä/vapaapäivien vuosittain toistuvat merkinnät. Lisäksi käydään läpi Wellbeing reimbursement -edun käyttö, miten toimii ja mitä kattaa työterveys ja hammashoito, sekä niihin liittyvä työkykyvakuutus. Tämä on vain pintaraapaisu suuresta kokonaisuudesta. Näitä asioita on pitkä lista. 
 

Onboarding-prosessin rakentaja 


Osaan kaikkien nimet ja kasvot ulkoa. 😊 Meille on rekrytoitu lähes 50 uutta asiantuntijaa pelkästään vuoden 2021 aikana. Olen jutellut heistä jokaisen kanssa, ja he tietävät, että minulle saa aina soittaa. Neuvon aina soittamaan mieluummin kuin takomaan päätä seinään! Aikaa ja vaivaa tuhlaantuu turhaan, kun ensin tehdään väärin ja sitten korjaillaan.

Monta kertaa kuulen uudelta aloittajalta, että hän on jo ennen kanssani puhumista ja aloitustaan kuullut Salesforcella töissä olevalta kaveriltaan, että “siellä on sitten sellainen Kirsi, jonka kanssa kannattaa puhua”. 

Kun minua rekrytoitiin Salesforcelle, painotettiin sitä, että paikallinen onboarding-prosessi ja uusien aloittajien tukeminen on asia mihin toivotaan parannusta. Silloinen maajohtaja oli huomannut, ettei onboarding toiminut kuin Strömsössä – nykyiseen verrattavaa toimintoa ei entuudestaan Suomi-tasolla ollut. 

Hyvänä pohjana tehtävälle oli se, että jo monessa aiemmassa työpaikassani olin luonut itsenäisesti vastaavanlaisen prosessin tyhjästä. Salesforcellakin lähdin nollasta tekemään uusien työntekijöiden firmaan saapumisesta mahdollisimman mukavaa ja sujuvaa. Oman variaationsa tähän lisäsi koronavirus alkuvuodesta 2020 ja kaikkien siirtyminen etätöihin. Yhtäkkiä kaikki hoidettiinkin etänä!

Kun esimiehille Suomessa ja ulkomailla on selvinnyt, että Suomessa on tällainen Kirsi, joka on mukana auttamassa onboardingissa, niin he ovat hyvin oma-aloitteisesti ottaneet yhteyttä minuun heti kun ovat saaneet tietää uuden tiimiläisen saapumisesta. 

Olen myös päivittäin läheisesti tekemisissä meidän rekrytoijien kanssa ja vastaan mm. ulkomaalaisille rekrytoijille kysymyksiin Suomen paikallisista käytännöistä ja eduista. Etenkin Suomen vuosilomalaki ja lomapäivien kertyminen on toistuva asiakokonaisuus, mistä saan heille kertoa. Vapautan näin rekrytoijien aikaa muihin tehtäviin, kun heidän ei tarvitse erikseen selvitellä tai tutkia jokaista asiaa, vaan he voivat luottaa siihen, että “Kirsi auttaa”. Palkkaavat esimiehet ja rekrytoijat, sekä Suomessa että ulkomailla, ovat olleet hyvin kiitollisia avustani. Nämä kiitokset piristävät aina päivääni ☀️ 
 

LUE MYÖS ► Miten rekrytointi ja perehdytys etenivät, kun myyntikonkari halusi hypätä Salesforcen kyytiin?
 

Tietotoimisto ja ongelmanratkaisija


Vuonna 2020 meillä oli workshop Suomen johtoryhmän kanssa. Istuimme aamiaisella jatkamassa juttua siitä, mihin illalla jäimme. Yhtäkkiä muutama johtoryhmäläistä totesi: “Kirsi, sähän olet meidän Chief Happiness Officer. Ratkaiset ihmisten ongelmat, jotta he voivat paremmin! Autat kaikkia kaikessa.” Johtoryhmä ehdotti ottamaan nimikkeen käyttöön samantien. 

Hyvinvoinnista huolehtiminen on esimerkiksi sitä, että minulle voi tulla kertomaan minkä tahansa huolen, ja kerron tai selvitän työntekijän puolesta, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Joskus pelkkä jutteleminen helpottaa oloa. “Ihanaa että olet olemassa!” on lause minkä kuulen usein, puhelun tai keskustelun päätteeksi ❤️

Haravoin tietoa ja kerron eteenpäin asioista, joista kaikkien on hyvä olla perillä. Kuuntelen tarkasti työntekijöiden toiveita esimerkiksi työsuhde-eduista. Tutkin, miten asiat on järjestetty Salesforcen muiden maiden toimistoilla ja tarkkailen, mitä kilpailijat Suomessa tarjoavat työntekijöilleen. 

 

LUE MYÖS ► 10 vuotta Salesforcella: “Kasvu tuo näkyviin koko ajan lisää mahdollisuuksia”


Sherlock Holmes ja (hammas)terveydenedistäjä 🦷


Kaivaudun asioiden juureen, kun huomaan jotain, mikä ei toimi tai kaipaa tarkempaa tutkimista. Meillä on laajennettu työterveyspalvelu, missä työkykyvakuutus kattaa esimerkiksi erikoislääkärikäynnit. Lähetteen työterveydestä saa hyvin nopeasti ja helposti: chat-viesti Terveystalon portaalissa työterveyslääkärille, ja lähete on pikapikaa valmiina, ja voit tilata ajan haluamallesi erikoislääkärille. 

Työkykyvakuutuksemme kattaa myös kaikki reseptilääkkeet, poissulkematta aiempia sairauksia tai vaivoja. Monen mielestä 10 kertaa fysioterapiaa ei riittänyt koko kalenterivuodelle, ja tämä ei palvellut työntekijöitä käytännössä riittävällä tasolla. Otin asian esille työterveys- ja etupalaverissa kansainvälisellä tasolla, ja perustelin miksi tilanteeseen tarvitaan muutos. Näin fysioterapiakiintiö tuplattiin, ja se saatiin siirrettyä suoraan työterveyteen vakuutuksen sijaan, jolloin edun käyttäminen on paljon mutkattomampaa.

Teen taustalla paljon näkymätöntä työtä ja tuuletan, kun saan taas uuden kaikkia hyödyttävän projektin maaliin. Viimeisimpänä junailin Sisuforcelle hammashoitoedun, joka astui helmikuussa voimaan. Olin puskenut ideaa jo jonkin aikaa, ja kun löysin oikeat päättäjät Lontoosta, sain viestini kohdistettua oikeaan osoitteeseen ja etua alettiin valmistelemaan. Tällä hetkellä minulla on jo seuraava iso etu lähes maalissa. Tuskin maltan odottaa, että saan kertoa siitä koko henkilökunnalle. Tätäkin asiaa olen jo työstänyt pari vuotta, ja ihan kohta ollaan maalissa! 💥

Hyvinvointi ja työterveys ovat hyvin lähellä sydäntäni, ja Salesforcella niitä pidetään tärkeinä. Meillä Suomessa on esimerkiksi pitkä, kuuden viikon vuosiloma, ja globaaleihin etuihin kuuluu kuukausittainen 100 euron wellbeing reimbursement -tuki koko perheen harrastuksiin, vuosittainen 5 000 euron verovapaa educational reimbursement -apuraha sekä vuosittainen mahdollisuus 7 työpäivän vapaaehtoistyöhön työaikana. Meillä Suomessa myös toimitetaan jokaiselle sisuforcelaiselle kukat kotiin syntymäpäivänä 💐

 

LUE MYÖS ► Prosentti kerrallaan maailmaa paremmaksi – näin toimii 1-1-1 -periaate
 

Chief Happiness Officer tekee töitä ihmisten vuoksi


Olen ehdottomasti “ihmisihminen” eli tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa. Muiden auttaminen on minulle hyvin luontaista. Kuuntelen ja tarkkailen, mitä ympärilläni tapahtuu, yhdistelen tietoja, käärin hihat ja ryhdyn parantamaan asioita. Toivon, että joskus olen siinä pisteessä, ettei ole enää mitään parannettavaa 😉

Työssäni autan aivan kaikkia meidän työntekijöitä, kaikissa mahdollisissa ja välillä mahdottomissakin asioissa. En siis ainoastaan avusta johtoryhmää. Nautin, kun saan omalla työpanoksellani luoda positiivista työnantajakuvaa, sekä uusille työntekijöille että muille verkostoni kontakteille 🤗

 

Katso avoimet työpaikat ja hae mukaan Salesforcen Suomen tiimiin! (Voit olla varma, että sinut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi sisuforcelaisten joukkoon 😉)

 

LUE MYÖS:

Salesforce on työpaikka, jossa arvoja eletään todeksi – liity mukaan kasvutarinaan

Tunnetko nämä neljä Slack-vinkkiä? Digitaalinen pääkonttori tuo hyvinvointia tiimeille

[Älyradio] Raija Tapio, Lääkärikeskus Aava: “Pehmeät arvot ovat kovempia kuin koskaan”