Salesforcen hahmot tekevät teknologiasta hauskaa ja helposti lähestyttävää. Ne rakentavat yhteisöllisyyttä ja edustavat yrityksen kulttuuria, tuotteita ja Salesforce-ekosysteemissä toimivien ihmisten erilaisia rooleja. Hahmot ovat myös mukanasi, kun esimerkiksi kuljesksit oppimispolkuja Trailhead-oppimisympäristössä.

Mutta keitä Astro, Codey ja muut hahmot oikeastaan ovat? Tässä tekstissä voit tutustua heihin kaikkiin.

Kaikki alkoi SaaSysta


Oli vuosi 1999. Salesforcen toimitusjohtaja Marc Benioff halusi tehdä ohjelmiston hankkimisesta helpompaa ja sen käytöstä vaivattomampaa ilman monimutkaisia asennuksia ja jatkuvia päivityksiä. Tämän ajatuksen pohjalta syntyivät NO SOFTWARE -konsepti ja -logo ja pian sen jälkeen SaaSy-hahmo. SaaSyn voi yhä bongata monista Salesforcen tapahtumista.

SaaSy

Astro toimii oppaanasi Salesforcen saloihin


Astronauttihahmo Astro luotiin alun perin vuonna 2014 Salesforcen Developer Week -konferenssissa jaetun t-paidan koristeeksi. Astro ylennettiin kuitenkin pian pelkästä koristuksesta tärkeään rooliin: hänestä tuli Trailhead-oppimisalustan opas. Samalla hän sai sukunimen Nomical. Astron tehtävä on opastamisen lisäksi toivottaa kaikki uudet jäsenet tervetulleeksi Trailblazer-yhteisöömme.

Astrolla on useita tyylejä ja asuja, sillä hän voi olla kaikkea sitä, mistä ikinä haaveileekin. Hän haluaakin kannustaa kaikkia trailblazereita kehittämään kykyjään, kokeilemaan rohkeasti uusia asioita ja esittämään runsaasti kysymyksiä.

Astro Nomical

  • Edustaa yhteisöä ja osallistamista

  • Uskollinen, iloinen, seikkailullinen, utelias, inspiroiva, välittävä, pirteä

  • Trailhead-suosikki: Get Started with Trailhead

     

Tässä ovat muut Astron ystävät


Nyt tiedät mistä kaikki alkoi. Myöhemmin Astro ja SaaSy ovat saaneet monta uutta ystävää. Jatka lukemista ja ota selvää, keitä he ovat ja mitä he edustavat.

Appy-punailves on oppaasi kumppaniekosysteemissä

  • Koko nimi: Appygail

  • Edustaa Salesforcen kumppaneita

  • Motivoitunut, innovatiivinen, yritteliäs

  • Suosikki Trailheadissa: Salesforce Partner Community

Appy on oppaasi kaikissa hankalissa tilanteissa. Appylla on rutkasti sisäpiiritietoa Salesforcesta, ja hän auttaa sinua mielellään kulkemaan AppExchange-ekosysteemin polkuja pitkin. Appylla on laaja verkosto, jonka avulla hän saa asiat aina hoidettua nopeasti. Mikäli Appy ei sattuisi tietämään vastausta kysymykseesi (mikä on todella harvinaista!), hän tietää aina, keneltä voit kysyä neuvoa. Mikään haaste ei ole liian suuri yritteliäälle Appylle, joka inspiroi kaikkia yrittäjiä tekemään unelmistaan totta!

 

 

 

Blaze-susi on osaava reittiopas

Blaze-susi on synnynnäinen johtaja, joka tietää, miten luonnossa liikutaan turvallisesti. Blaze on sosiaalinen otus, uskollinen ystävä ja aito tiimipelaaja. Blaze auttaa sinua ylittämään kaikki vastaan tulevat esteet ja pysymään menestyksen polulla.

 

 

Brandy-kettu toimii markkinoinnin inspiraationa

Brandy-kettu luo ikimuistoisia hetkiä. Analyyttinen, luova ja kekseliäs Brandy tarjoaa inspiraatiota markkinointitiimille ja on aivot jokaisen menestyvän markkinointistrategian takana. Jokainen tiimi tarvitsee menevän ja monessa mukana olevan markkinoijan – Brandyn!

 

 

Cloudy-vuohi pitää sinut kartalla

  • Edustaa Salesforce-admineja

  • Luotettava, varmajalkainen, avulias, itsevarma, kannustava, ainutlaatuinen

  • Suosikki Trailheadissa: Flow Basics

Itsevarma ja fiksu Cloudy tuntee teknologian niksit, kehittää innovatiivisia pilvisovelluksia ja tietää ummet ja lammet kaikesta pilvipalveluihin liittyvästä. Cloudylta eivät kannustavat sanat lopu, ja hän muistaa aina rohkaista muita ottamaan kaiken irti kyvyistään.

 

Codey-karhu inspiroi kaikkia kehittäjiä ja koodaajia

  • Edustaa ohjelmistokehittäjiä

  • Leikkisä, hurmaava, rohkea, helposti lähestyttävä, peloton, yllätyksellinen

  • Suosikki Trailheadissa: Develop Apps for Slack

Tarmokas Codey ei työtä pelkää – oli sitten kyseessä koodaaminen tai uusien asioiden rakentaminen! Rohkea mutta lempeä halinalle Codey on monessa mukana ja kannustaa kaikkia rakentamaan, luomaan ja kehittämään uutta. Koodaa, rakenna ja kehitä Codeyn kanssa Salesforcen alustalla!

 

Einstein: oma vakioneromme

Nopeaälyinen Einstein on Salesforcen oma ongelmanratkoja ja analyytikko. Jos haluat tietää kaiken asiakkaistasi, käänny Einsteinin puoleen! Einsteinin avulla opit tekemään analyysejä ja ennakoimaan tulevaisuutta älykkäästi. Vapauta sisäinen nerosi, ratko ongelmia ja tee älykkäitä ennusteita Einsteinin kanssa!

 

 

Hootie McOwlface -pöllö on oppimiskumppanisi

  • Edustaa taitoja ja osaamistodistuksia

  • Asiantunteva, luotettava, akateeminen, lukutoukka

  • Suosikkimoduuli Trailheadissa: Storytelling and Communication

Hootie haluaa auttaa sinua kehittämään osaamistasi, hankkimaan osaamistodistuksia ja kurkottamaan kohti tähtiä urapolullasi. Asiantuntevan Hootien mielestä kaikki on mahdollista asianmukaisella valmistautumisella ja riittävästi opiskelemalla – lennä siis Hootien kanssa suoraan kohti uraunelmiasi!

 

 

Koa-koira on ikioma rakkausjohtajasi

Koa-koira on kuulunut Salesforce-perheeseen jo siitä lähtien, kun olimme vielä aloitteleva pienyritys. Uskollinen, kekseliäs, hauska ja ystävällinen Koa on ihmisen paras ystävä ja luotettava kumppani – Koan toiveena on, että voit aina tehdä sitä, mitä rakastat.

 

 

Max-muuli eli integraatiosupersankarimme

Sydämellinen Max-muuli on syntaksin supersankari ja tarmokas koodari. Max kärrää dataa aasin voimalla, koodaa uljaan orin nopeudella ja saa aikaan salamannopeita integraatioita. Max yhdistää tehokkaasti sovelluksia, dataa ja laitteita ja luo sankarimaisia integraatioita.

 

 

Ruth-elefantti kapuaa kanssasi huipulle

  • Edustaa Salesforce-arkkitehtejä

  • Rehti, universaali, tekninen, huomaavainen

  • Suosikkii Trailheadissa: Advanced Apex Specialist

Jos haluat tietää kaiken teknisistä yksityiskohdista, nykäise vain elefanttia hihasta! Ruth on sydämeltään arkkitehti ja aina valmis auttamaan sinua saavuttamaan uusia huippuja urallasi. Ruthin nimi on lyhenne sanoista Rehti, Universaali, Tekninen ja Huomaavainen – ei olekaan mikään ihme, että hän on niin pidetty!

 

Genie-jänis tuo ripauksen taikaa jokaiseen kohtaamiseen

  • Ystävällinen, avulias, sukkelasanainen, hauska, näkemyksellinen

  • Suosikkimoduuli Trailheadissa: Genie: Quick Look

Uuttera ja ahkera Genie-jänis on aina valmis käärimään hihansa ja ryhtymään taianomaiseen toimeen. Genie herättää Salesforce Customer 360 -alustan henkiin ja tuo asiakassuhteisiin ja vuorovaikutukseen ripauksen taikaa. Leikkisä ja vikkelä jänönen pitää aina huolen turvallisuudesta, ja hänelle mikään työtehtävä ei ole liian suuri pala purtavaksi.

 

 

 

Liito-orava Flo auttaa tiimiäsi pääsemään uusiin korkeuksiin automaation avulla

  • Flo edustaa Salesforcen automaatioratkaisuja
  • Luotettava, lannistumaton, ahkera, yhteistyöstä innostuva
  • Trailhead-suosikki: Build Flows with Flow Builder

Flo on uusin tulokas Salesforcen hahmojen joukossa. Hän liittyi remmiin Trailblazer DX-tapahtumassa keväällä 2023. Flo nauttii tehokkaasta työnteosta. Hän on aina täynnä energiaa ja valmis auttamaan muita. Flon mielestä mikään haaste ei ole liian vaikea ratkaistavaksi.


 

Tervetuloa Salesforcen hahmojen mukaan!


Nyt tunnet kaikki Salesforce-hahmot! Hahmoja ei luotu vain huvin vuoksi, vaan niiden tarkoitus on ojentaa kaikille oppijoille auttava kätensä. Toivottavasti oppimiskokemuksesi Trailheadissa on positiivinen ja kannustava. Olit sitten oppimassa uusia taitoja tai laajentamassa verkostoasi, Astro ja ystävät ovat aina apunasi ja kannustamassa sinua.

Hyppää siis mukaan ja kerää uusia merkkejä (kuten Codey), raivaa uusia polkuja (kuten Ruth) tai nouse uusiin korkeuksiin urallasi (kuten Hootie) Trailheadissa! Rekisteröidy Trailheadiin ilmaiseksi ja aloita seikkailusi suorittamalla Trailhead and Trailblazer Community -moduuli!

 

Lue myös 👇

👉 Salesforce Ohana on yrityskulttuuri paremman työelämän puolesta

👉 Miten rekrytointi ja perehdytys etenivät, kun myyntikonkari halusi hypätä Salesforcen kyytiin?

👉 CRM-järjestelmän 101 – Mikä, kenelle ja miksi?